keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kisu vauva kasvaa ja kasvaa...

Moi!

Siitä on taas jokunen aika kun viimeksi olen kirjoitellut. Syynä laiskuus.

Mairesta tänne tulin siis kirjoittamaan. Maire on jo 16 päivää vanha. Silmätkin ovat jo auenneet, kamalan isot. Ovat kuin napit. Mairesta on tullut tosi ihmisrakas. :) Kävelemäänkin on jo ruvettu. askeleet ovat melko hataria ja keikkuvia, mutta kyllä pystyssä pysytään. Maire leikkii aina "puremalla" sormeen ja sinne sun tänne (itse sain sellaisen kainaloon... :'D).

No mutta, mitään sen ihmeellisempää ei ole tapahtunut. Huomenna meillä on koulussa "nyyttärit" ja mennään urheilupuistoon. Sain opettajalta luvan ottaa kameran ja kameranjalan kouluun jotta voisin kuvata, niin laittelen niitä sitten varmaan tänne (jos ne onnistuvat).

Jouduin valitettavasti poistamaan kaikki aikaisemmat postaukseni. Syynä se, että kuvat olivat "kadonneet" postauksista. Niitä ei näkynyt. :/ Odotin jonkun aikaa että jos ne sieltä vaikka palisivat mutta eipä. Harmittaa aika paljon. Bloggerissa varmaan jotain vikaa tai kuvien koosta, en tiedä. Kesälomaan on enää neljä päivää! Sunnuntaina Mamu, eli äidin äitini tulee meille yöksi ja sitten maanantaina lähdemme Visuvedelle isomummumme luokse. Tullaan sieltä sitten ehkä ensi viikon torstaina tai aijemmin, ei ole vielä varmaa. Muuta emme oikein ole suunnitelleetkaan. Menemme siis Visuvedelle kahden nuoremman siskoni kanssa. Mutta ei siitä sen enempää, nauttikaa kuvista. :)
Nappisilmä. ♥

Pusut :3

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Perheenlisäystä

Moikka!

Kuten otsikosta huomaatte, meille on tullut yksi uusi perheenjäsen. :) Kyse ei siis ole ihmisestä, vaan kissasta.
Maire ♥

Maisa ja Maire ♥
Eli siis tämä pieni tyttökisu syntyi meille 11.5. klo 3.45. Äiti kun tuli yöllä mua herättämään niin pelästyin aluksi että on jokin hätänä. :D Mutta eipä onneksi ollut. Maire on siis kissan nimi. Ja sen isästä ei ole tietoa, mutta äiti on Maisa. :)  Maire on nyt 2,5 päivää vanha. En ole voinut ottaa näistä kahdesta melkeimpä mitään kuvia, kun ne voi häiriintyä jos kamalasti räpsyttelen salamalla kuvia ja istua köhnötän siinä pesän edessä. :'D

Mun täältä blogista on TAAS kadonnut kuvat. Niissä on tollaset ihmeelliset jutut, ja vaikka sen avaa niin ei siltikään mitään näy. :/ On nyt jo toinen kerta kun tällästä tapahtuu. Varmaan bloggerissa jotain vikaa. Toivottavasti ne tulee näkyviin, sillä jos ei, niin mun täytyy valitettavasti nää postaukset poistaa.

Mutta tällänen lyhyt juttu tällä kertaa. Varmaan tulee enemmän tekstiä sitten kun alkaa enemmän tapahtua. :D Kouluakin on enää 2 viikkoa jäljellä, jaksetaan vielä pinnistellä. Kesällä saattaa tulla vähän enemmän postauksia kuin nykyisin, mutta en oo aivan varma, kun oon sillon aika paljon sukulaisten luona ja siellä sun täällä. Mutta koitetaan.

Seuraavaan kertaan.